lauantai 29. joulukuuta 2012

Violettia silkkiä, mustaa pitsiä

Heipähei!
Sain itseäni vihdoin ja viimein skarpattua niin että tein joulunpyhinä korsetin ja hamosen.

Yritin tehdä jotain "glamouria" ja laadukastakin, siksi käytin materiaalina silkkiä. Koska silkki oli aika ohutta, laitoin korsettiin ja hamoseen myös liimatukikankaan kaikkiin osiin.
Korsetti on siis tämmöinen rinnan yli menevä kapistus, jossa on paljon yksityiskohtia. Olen vaatesuunnittelijana vähän huono, koska en koskaan aloittaessa tiedä mitä saan valmiiski :D Minulla on päässäni tietynlainen kuva suunnilleen mitä haluaisin, mutta vasta tekovaiheessa keksin vaatteeseen kaikki loput yksityiskohdat. Tämän takia välillä meni käsinompeluksi koska työvaihe olisi pitänyt jotehdä aikaisemmin -.-'

Tämä korsettin on tehny siten, että korsetissa on liimakangas, puuvillainen sisävuori sekä morsiussatiinista tehty vuori joka tulee ihoa vasten. Silkin päälle taas laitoin harsomaista kangasta jossa on kivoja palluroita :)

Huomasin tehdessäni että taito oli vähän ruosteessa, kaava oli 55cm korsetti, mutta vyötärö oli kuitenkin 61 cm sitten kun kaikki palat oli kasassa :D Piti siis vähän pienentää saumoista. Luukujat pistin piiloon vuorin alle.

Plansettina käytin leveämpää ja tukevampaa mallia, luina oli 9mm leveää spiraalia ja 1 cm leveää suoraa jota on nyörityksin kohdalla.

Kanttauksissa käytin satiinikangasta jonka olin leikannut suikaleiksi. Saumurilla huolittelin reunan. Korsetissa oli myös aika paljon tikkaamista, kaikki luukujat, ja tikkasin jopa vuoressa olevat pitkittäissaumat.

Nukke ei ole yhtä muodokas kuin minä, joten piti sulloa ukon sukkia kuppeihin ja lanteille täyttämään korsettia :D
Violetti ei oikeasti ole noin sininen, kameran kuva taas vääristää sävyä.
violetti1
violetti2
violetti3
violetti4
violetti5
violetti6
violetti7
violetti8
violetti9
violetti10
violetti15
Ompelin korsetin kaveriksi lyhyen hameen, jossa on morsiussatiini vuori. Otin tämän hameen tekemisen aikana aika paljon riskejä esimerksiksi ompelin silkin ja harson toisiinsa kiinni joka reunasta, tässä olisi voinut käydä niin että harso jää pussittamaan silkin päälle ikävästi. Onneksi niin ei käynyt :)

violetti12
violetti13
violetti14
violetti16
Missään tapauksessa kumpikaan näistä vaatteista ei ole täydellinen missään suhteessa, olisi ollut paljon fiksumpaa tarkistaa kaavat ennekuin lähtee hommiin mukaan, tuli nimittäin ikäviä yllätyksiä vastaan :D Oletin vain että " ainahan tämä on toiminut, toimiihan se nytkin! " - meningillä. Olisi pitänyt edes mitata jos ei tehdä protoa.

4 kommenttia:

Milla // Moon shaped little box kirjoitti...

Tosi kauniit kankaat nuissa!^^ Et muuten oo ainoo, jolla suunniteltu malli muuttuu matkan varrella - miullakin saattaa yksityiskohdat vaihtua kokonaan ompelun myötä, jotain saatan jättää pois ja lisätä jotain muuta tilalle. Jostain syystä parhaat ideat tulee juurikin sitä tiettyä vaatekappaletta ommellessa, ja juuri siihen tiettyyn malliin. :)

Chuuko kirjoitti...

Urhg, miksi käytät morsiussatiinia vuorina? Eikö se oo melkoisen hiostava ja inha iholle?

Mutta on se kaunis päältäpäin, ja näyttäisi istuvan kuin hanska. (:

Taika kirjoitti...

Olet todella taitava.

Untavain kirjoitti...

Tykkään kovasti tekeleistäsi, mutta yksi asia mikä minua häiritsee on silittämättömät saumat. Pisti ainakin silmään tuon hameen vuorissa, sekä joissain vanhemmissa tekeleissäsi.